Vaikeita päätöksiä - hyvästit Islannille

Jouduin lopulta tekemään sen päätöksen, mitä olin yrittänyt pitkittää viimeiseen asti, eli pakkaamaan laukut ja palaamaan Suomeen. Koronavirustilanne alkaa olla Suomessa sellainen, että aloin ihan aidosti pelkäämään, etten kohta enää pääse täältä takaisin. Muuten se ei olisi mua oikeastaan haitannut, mutta mun oli pakko ottaa huomioon yo-kirjoitukset, joihin olin ilmoittautunut. Tätä kirjoittaessa mä en edes tiedä, pidetäänkö koko kirjoituksia, mutta en voinut ottaa sitä riskiä, että jäisin karanteeniin kirjoitusten ajaksi. 

Turhauttaa ihan älyttömästi, että tämä päättyy näin. En olisi todellakaan halunnut lähteä vielä. Työt mulla jo loppuivat, eli sen kannalta oli ihan okei lähteä, mutta täällä olisi ollut vielä niiiin paljon kaikkea, mitä olisin halunnut tehdä ja nähdä. Ja no, heppahommiakin olen edelleen tehnyt melkein täyspäiväisesti, vaikken edes ole varsinaisesti ollut enää töissä. 

Onneksi mä voin aina palata Islantiin, ja melkein voisin jo luvata, että tää ei tule olemaan viimeinen kerta, kun mä lähden täältä. Islanti on aivan ihana maa, ja yksi niistä harvoista paikoista Suomen lisäksi, joissa ihan realistisesti voisin kuvitella asuvani loppuelämäni. Sellaisten päätösten aika ei tietenkään ole ihan vielä, mutta aika näyttää, mitä elämä tuo tullessaan. 

Pieni throwback mun lähtöpostaukseen joulukuulle: 

”Tätä kirjoittaessa mä olen vielä Suomessa ja mietin, mitä ihmettä mä oikein olen mennyt tekemään. Päässä risteilee miljoonat kysymykset siitä, miten mä oikein selviän ihan yksin vieraassa maassa, riittääkö mulla rahat elämiseen, jäänkö mä jumiin johonkin hemmetin lumimyrskyyn, mitä jos joku tulivuori päättää purkautua siinä lähellä silloin kun mä olen siellä, jne jne jne, lista jatkuu loputtomiin. Mutta islantilaiseen mentaliteettiin kuuluu, että kaikesta selvitään, joten ehkä mä tuun kevään aikana jotain oppiin siitäkin.”

Miten meni? Kyllä, mulla riitti rahat. Kyllä, jäin jumiin: pariin otteeseen kotiin jumiin lumimyrskyssä ja kertaalleen autolla jumiin lumihankeen. Kyllä, yksi tulivuori osoitti aktiivisuuden merkkejä, mutta ei lopulta purkautunut. Ja kyllä, kaikesta lopulta selvittiin ja tutustuin huipputyyppeihin maassa, josta en etukäteen tuntenut ketään. 

Tallensin aina välillä kavereille lähettämiäni snapchateja, kun päivittelin tapahtumia täältä Islannista, joten tässä vielä kooste mun seikkailuista (more like viha-rakkaussuhteesta tähän maahan XD) snäppeinä: 

Tältä erää nyt siis kiitos ja kumarrus Islannille ja niille issikoille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä. Olen oppinut älyttömästi ja saanut uutta boostia ihan normitreenaamiseenkin. En vaihtaisi viimeistä kahta ja puolta kuukautta mihinkään, ja olen iloinen, että uskalsin tarttua tähän mahdollisuuteen. 

En osaa vielä sanoa, mitä tälle blogille nyt tapahtuu. Ehkä jatkan satunnaista päivittelyä kuulumisista ponien kanssa Suomessa. Loppukevään ajan mun hevoskuviot on varmaan vähän enemmän hiljaiselolla mun lukiessa pääsykokeisiin, mutta eiköhän sen jälkeen heppailu taas kiihdy. Mihin ponityttö karvoistaan pääsisi. 

Nyt kuitenkin Isa kiittää ja kuittaa ja painuu Suomeen karanteeniin! 

Korona korona korona korona

Tuntuu, että maailmassa ei mistään muusta tällä hetkellä puhutakaan kuin koronaviruksesta. Myös Islannissa se on puhuttanut, täällä tapauksia on väkilukuun suhteutettuna ollut kuitenkin aika paljon. Mikä ei siis todellisuudessa ole ihan älyttömästi, mutta kun koko maassa on suunnilleen saman verran ihmisiä kuin Tampereella ympäryskuntineen, niin kyllähän se tilastoissa näkyy. 

Korona on mun elämään täällä vaikuttanut sen verran, että ne kisat, mihin olin aatellut osallistua viime viikonloppuna peruttiin. Vähän harmi, mutta no, elämä on. Eipä niillä kisoilla kuitenkaan olisi mitään suurempaa vaikutusta ollut. Mutta se kuitenkin tarkoittaa sitä, että mun osalta kisailut on varmaan nyt tähän hätään kisailtu. 

Kaikkia kisoja ei kuitenkaan onneksi vielä viikonloppuna oltu peruttu, vaan olin jälleen kerran katsomassa Meistaradeildinin, Islannin parhaiden ratsastajien hallikilpailusarjan osakilpailua. Taidan onneksi ehtiä nähdä melkein kaikki osakilpailut ennen paluuta Suomeen, mikä on kyllä kiva, koska siellä näkee tosi makeita hevosia. Täällä Islannissa on ollut siinä mielessä tosi silmiä avaavaa, että ennen tänne tuloa en edes tajunnut, miten hienoja issikat voi parhaimmillaan olla. Eikä se ihan poissuljettua ole, että musta vielä joskus askellajiratsastaja tulisi. Ensin pitäisi tosin päästä yli pakkomielteestä welsheihin, heh.

Toi mitä tällä kertaa olin katsomassa oli nimeltään gæðingafimi, vähän kuin islantilainen versio kürista. Kaikilla on joku ~4 minuuttia aikaa esittää valitsemaansa musiikkiin haluamiaan liikkeitä ja vähintään kolme askellajia. Se on täällä ilmeisesti aika uusi kilpailumuoto, vasta muutaman vuoden ikäinen, joten mitään kovin mullistavia koululiikkeitä ei kyllä ollut tarjolla. On jotenkin vähän huvittavaa, että monet noista parhaista ratsastajista on tosi hyviä perus askellajiluokissa ja hevoset liikkuu super hyvin, mutta sitten tossa kuitenkin kun pitäisi tehdä voltteja ja avoja sun muita, hevoset valuu lavoista joka suuntaan ja pakka leviää käsiin :D 

Treenihevosten osalta työmäärä on keventynyt aika lailla, kun meitä on nyt jälleen kaksi töissä. Siinä mielessä kyllä kiva, että yksittäisille hevosille pystyy taas antamaan enemmän aikaa, eikä tarvitse vain liikuttaa hevosia liukuhihnatyönä. Täällä ollessa oon todella tajunnut, minkä takia ammattiratsastajilla on yleensä oma hevosenhoitaja; 7 hevosen kanssa touhuamiseen saa kyllä aika hyvin kulutettua koko päivän :D 

Tänään käytiin parin hevosen kanssa pidemmällä maastolenkillä ja poikettiin samalla rannalla! Maisemat oli jälleen kerran ihan mielettömät. Oltiin sopivasti laskuveden aikaan liikkeellä, joten hiekalla olisi voinut kävellä vaikka kuinka pitkälle. Sen verran pehmeää se kuitenkin oli, että ei siinä käyntiä vauhdikkaampaa oikein uskaltanut mennä. Mutta ai että, jälleen kerran tuli kyllä sellainen fiilis, että tätäkö mä oikeasti teen täällä työkseni! <3

Tällä hetkellä vähän jännittelen, koska mun pitäisi tulla täältä takaisin Suomeen. Oon menossa 26. maaliskuuta uusimaan (jälleen kerran) yo-kirjoituksia, että joskus ehkä vielä pääsisin opiskelemaankin. Nyt vaan tää koronavirushysteria sekoittaa mun suunnitelmia sen verran, että joudun vähän miettimään, miten mun kannattaisi ajoittaa paluu Suomeen, että minimoisin riskin olla karanteenissa joko Suomessa tai Islannissa juuri silloin 26. päivänä. Saakelin yo-kirjoitukset, ilman niitä mua ei edes haittaisi jäädä jumiin Islantiin. :D 
Jos jollain on hyviä näkemyksiä asiaan, tervetuloa kertomaan! 

Tällä välin koitan kuitenkin nauttia loppuajasta Islannissa ja olla antamatta koronan sotkea ihan kaikkia suunnitelmia :)

Ihana kamala talvi-Islanti

Tällä viikolla hallitsevana teemana on ollut lumi. Sitä on ollut. Ja paljon. 
(Aavistuksen huvittavaa, että Suomessa on meneillään vähälumisin talvi aikoihin, ja samaan aikaan mä onnistun löytämään paikan, jossa lumentulo saisi pikku hiljaa jo riittää. Joku kultainen keskitie, kiitos?)

Aloitin tässä tällä viikolla yhtenä päivänä aamuni sillä, että jäin autolla kotipihaan jumiin lumihankeen, kun olin lähdössä tallille. Tuuli oli kasannut irtolumesta isoja kinoksia ja lumivalleja, ja pari muuta lumikasaa näin ja osasin väistää, mutta tosta viimeisestä yksinkertaisesti en nähnyt, kuinka syvä se oli. Sinne sitten jäätiin. 

Mun pomot oli jo ehtineet lähteä töihin, mutta toinen niistä lupasi tulla auttamaan. Onneksi, koska vaikka ensin ajattelin, että olisin ehkä saanut sen lapioimalla irti, niin näin jälkikäteen siitä ei kyllä ollut toivoakaan, varsinkin kun lunta tuli alkuun lisää koko ajan. Ei saatu edes mun pomon isolla maasturilla kiskottua sitä irti, lopulta traktorilla vetämällä se sitten lähti. Puolitoista tuntia sen jälkeen kun olin alunperin ollut lähdössä :D 

Tässä kuva siinä vaiheessa kun lumet on jo pääosin lapioitu ympäriltä ja alta pois

Säät on siis olleet viime aikoina lievästi sanottuna vaihtelevat. Joinakin päivinä täällä on ollut maailman paras sää, ihana talvikeli pari astetta pakkasella, lunta ja aurinkoa. Sellaisesta ei paljon paremmaksi voi pistää. Niinä päivinä on ollut ihanaa treenata hevosia ulkona. Ja niinä päivinä rakastan tätä maata. 

Sitten on ollut niitä päiviä, että koko päivän sataa lunta ja tuulee niin paljon, että varsinkin autolla saa olla tosi varovainen. En ole ikinä ajanut niin huonoissa olosuhteissa kuin täällä välillä; pahimpien lumipuuskien aikaan näkyvyys on ehkä metrin ja saa vaan toivoa että 1) pysyy tiellä 2) ei jää jumiin lumeen. Joinain päivinä en ole edes päässyt autolla lähtemään kotoa tallille, kun olisin 99% varmuudella jäänyt matkalle kiinni. 

Mua ihan vähän huvittaa, että ennen kun lähdin tänne, moni eri ihminen sanoi mulle, että Islannissa ei varmaan talvella ole juuri yhtään lunta, varsinkaan täällä rannikolla. No, viimeistään nyt voin todistaa kaikille epäilijöille että kyllä, kyllä todellakin on lunta. Upposin tällä viikolla lumihankeen yli polviani myöten, kun koitin päästä autolta kotiovelle :D 

Mutta on täällä välillä nättiä myös; tältä näyttää mun takapihalla

Pikku vinkki muuten Islantiin matkaa suunnitteleville: jos aiot tulla tänne talviaikaan, varaa vähän pidempi loma. Jos aiot olla vain muutaman päivän, on aika uhkapeliä, sattuuko juuri niille parille päivälle sellaiset kelit, että et voi tehdä ja nähdä oikeastaan mitään. Ja säävaroituksia kannattaa todellakin totella. Tänäkin talvena täällä on ilmeisesti jo kuollut pari turistia, jotka lähtivät myrskyvaroituksista huolimatta sooloilemaan liikkeelle ja sinne lumimyrskyyn sitten jäivät. Totta kai mä ymmärrän, että on tosi ärsyttävää, jos koko reissu menee ihan hukkaan sään takia, mutta kai se arvaamattomuus ja luonnonvoimien armoilla oleminen on myös osa tän saarimaan viehätystä. 
Joka tapauksessa: älä pelleile lumimyrskyjen kanssa ja huolehdi, että sulla on riittävän monta päivää aikaa täällä, ettei parin-kolmen päivän sekopäiset kelit pilaa ihan kaikkia suunnitelmia! Ja jos vuokraat auton, ota neliveto. Ehdottomasti. 

Auto oli tässä vaiheessa parkissa tien reunassa,
en olis varsinkaan tällä kelillä todellakaan kuvannut ajaessa.
Ja tässä näkyvyys oli vielä ihan kohtuu hyvä.

Myös hevosten kanssa työskentely on ollut tällä viikolla vähän vaihtelevaa, juuri sääolosuhteiden takia. Joinain päivinä en ole voinut tehdä paljon mitään, toisina taas ollaan tyytyväisenä tehty maastolenkkejä auringonpaisteessa. Maneesia on tullut aika ahkeraan käytettyä, sattuneesta syystä. 
Toisaalta taas lumet on hetkittäin tarjonneet tosi hyviä treenimahdollisuuksia, kuten oheisissa kuvissa: pyöröaitauksessa oli astetta enemmän lunta, joten päästin Pilturin juoksemaan siellä vapaana. Hauskaa selvästi oli, ja samalla tuli kunnon hankitreeniä! 

Tuntuu ihan mielettömältä, että tätä on nyt kaksi kuukautta takana! On ollut kyllä ihan hullun opettavaista. Ennen tänne tuloa en tiennyt askellajiratsastuksesta juuri mitään, mulla ei ollut hajuakaan miltä näyttää laadukas töltti, jne. En mä vieläkään asiantuntija ole, mutta pikkuhiljaa alkaa oleen enemmän käsitystä kaikesta. Aavistuksen verran mun tekisi mieli ostaa täältä issikka Suomeen mukaan, mutta yritän pitää itseni aisoissa. Puolitoista ponia saa luvan riittää tähän hätään :D

Pari mun treenaamista hevosista on myynnissä, ja niitä tulee varmaan ensi viikolla testaamaan pari ostajaehdokasta. Jännä nähdä, mitä mahdolliset ostajat niistä tykkäävät! Toivottavasti kaupat syntyy molemmista :) Vaikka samalla toki vähän haikeaa luopua treenikavereista. Kiva kuitenkin saada talliin tilaa uusille hevosille!

Ensi viikonloppuna mulla on ehkä edessä taas samanlaiset pikkukisat kuin muutama viikko sitten, saa nähdä mitä tapahtuu! Noi parit seurakisat onkin ainoat kisat, joihin voin osallistua, koska kaikkiin yhtään enemmän virallisiin kisoihin mulla pitäisi olla jonkun täkäläisen ratsastusseuran jäsenyys (ja islantilainen henkilötunnus). Mutta tähän hätään noissa pikkukisoissakin on mulle tarpeeksi tekemistä :D

Joka tapauksessa, sormet ristiin, että ensi viikolla on vähän paremmat kelit! Lumimyrskyt on nyt nähty, eikö niin, Islanti?
Aina voi toivoa.