Paljon uutta opittavaa

Kuukausi takana Islantia, mihin tää aika on oikein mennyt! Tuntuu, kuin olisin tullut tänne tyyliin viime viikolla. Ja toisaalta, sen verran aikaa on jo kulunut, että vähitellen asioihin alkaa reagoida vaan pyörittelemällä päätään tyyliin ”tyypillistä Islantia.” 

Heppahommat on nyt lähteneet kunnolla liikkeelle, ja oon tykännyt mun duunista tosi paljon. Tallissa on siis tällä hetkellä 6 treenattavaa, joita liikutan ~5 kertaa viikossa. Tosin nyt tän ekan kuukauden meitä on ollut vielä kaksi tässä hommassa, eli kaikki 6 ei ole päivittäin olleet mun vastuulla. Helmikuun olenkin sitten yksin niiden kanssa, eli duunin määrä ainakin lisääntyy! 
Eka kuukausi on mennyt heppoihin tutustuessa, ja on ihan kiva huomata, että nyt alkaa jo vähän tuntea niiden persoonia ja tietää, mitä kenenkin kanssa kannattaa tehdä.

Alkuun mulle varmaan suurin haaste oli ihan vaan satulassa istuminen :D Melko lailla koko elämäni estesatulalla ratsastaneena enemmän koulusatulaa muistuttava issikkasatula oli pieni kulttuurishokki. Musta tuntui koko ajan, että mun jalustimet on niin pitkät, että mun jalat ei pysy yhtään paikallaan. Jouduin keskittään ihan älyttömästi energiaani ihan vaan siihen, että saisin käytettyä jalkaa jotakuinkin normaalisti. Nyt kuitenkin alan vihdoin olla tottunut noihin satuloihin, ja ratsastus alkaa tuntua siltä osin normaalilta. Eihän siihen mennytkään kuin pari viikkoa :D 

Patologisena maneesirottana mulle on myös tehnyt tosi hyvää se, että täällä tulee ratsastettua paljon enemmän ulkona kuin Suomessa! On täälläkin maneesi, mutta hyvällä kelillä oon pyrkinyt mahdollisimman monen hepan kanssa tekeen töitä ulkona. Tässä tallialueen kupeessa on pari kivaa maastolenkkiä, ja tietenkin kun issikoista on kyse, ovaalirata, ja niiden kaikkien pohjat on olleet ihan ok kunnossa ratsastamista ajatellen. Suurin osa noista hevosista on kivempia ratsastaa ulkona, mutta toki maneesissa pystyy paljon paremmin tekeen kunnon läpiratsastusta, eli sielläkin tulee kyllä pyörittyä ihan riittämiin. 

Suurin haaste ratsastuksellisesti mulle on varmasti ollut töltin ratsastus. Oon elämässäni aikaisemminkin töltännyt, mutta nyt täällä vasta oon tajunnut, kuinka suuri ero on semmoisella suurinpiirtein-töltillä mitä mennään turistihepoilla maastolenkeillä, ja sitten sillä, kun yritetään saada esiin oikeasti puhdasta tölttiä selkä ylhäällä. On ollut vähän outo tunne, kun pitkästä aikaa ratsastuksessa onkin joku asia, johon ei ihan oikeasti ole mitään työkaluja, millä korjata. Tai edes, että ei itse ihan tunne, mikä on vikana. Se on välillä tuntunut aika turhauttavalta, mutta oon koittanut olla armollinen itselleni (koska oon tunnetusti niin hirveen hyvä siinä...) ja muistaa, että kaikki se, mikä nykyään tuntuu helpolta ja luonnolliselta ratsastuksessa, on vuosien työn tulosta. Että se on ihan ok, että parin viikon tölttitreenin jälkeen en ole vielä mestari siinä mitä teen.

Omien heppailujen lisäksi oon päässyt tutustumaan Islannin heppakulttuuriin vähän muuallakin. Kävin muun muassa katsomassa yhtä varsanäyttelyä (mikä aiheutti jäätävän varsakuumeen), ja sitten myös Meistaradeildin-kisan ensimmäistä osakilpailua, nelikäyntiä (V1). Meistaradeildin on Islannin ratsastuksen "Champions League", keväinen hallikauden kutsukilpailusarja, jonne pääsee vain Islannin parhaat ratsastajat. Oli kyllä upeita hevosia ja ihan super mielenkiintoista nähdä tosi erilaista kilpailulajia!

Kaiken kaikkiaan mulla on ollut tosi kiva ensimmäinen kuukausi, ja oon oppinut tosi paljon kaikkea uutta! Jännä nähdä, mitä seuraavat viikot tuo tullessaan!