Ja näissä kisoissa oli sellainen hauska piirre, että ne oli samalla pukukisat, joissa suurin osa oli koristellut itsensä ja hevosensa jotenkin. Me oltiin mun ratsun kanssa Punahilkka ja susi (eikös kärttyinen pikkutamma ole melkein sama asia). Mun päivän lemppariasu oli kyllä ratsukko, jossa mustasta hevosesta oli tehty seepra maalaamalla siihen valkoisia raitoja, siinä oli kunnon panostusta!
Kisoja edeltävänä päivänä ratsastin kolmella mun treenihepoista sillä ajatuksella, että otan kisoihin sen, joka tuntuu siinä parhaalta. Mun pomot eli noiden hevosten omistajat oli kans katsomassa kun ratsastin, mikä oli vähän stressaavaa, koska toi oli ensimmäinen kerta, kun ne näki kun ratsastin ”kunnolla”. Pelkäsin vähän, että jos ryssin tölttitreenin niiden silmien alla, ne menettää luottamuksen siihen, mitä teen noiden heppojen kanssa. Mutta on mulla ainakin työpaikka edelleen, että kyllä ne taisi ihan tyytyväisiä mun ratsastukseen olla :D
Kisahepaksi mun piti ensin ottaa Strákur, näistä hepoista kokenein ja taitavin, semmoinen kivan täysipäinen ruuna. Siinä illalla tilanne kuitenkin vähän eli, ja lopulta päädyin meneen kisoihin Máneylla, nuorella energisellä sähläritammalla. Jostain syystä ton tyyppiset hevoset aina jotenkin löytää mut, idioottitammat on ihan mun juttu vaikka kuinka yrittäisin väittää itelleni jotain muuta.
Kisat pidettiin meidän kotitallilla, joten onneksi ei tarvinnut lähteä kuskaamaan hevosta mihinkään. Tallilla ja varsinkin maneesin ympäristössä oli kuitenkin paljon enemmän härdelliä kuin yleensä, joten kun tultiin tallilta maneesille, Máney alkoi kerätä aika paljon virtaa. Mulla oli siinä pihalla käsissäni pieni aikapommi, eikä asiaa auttanut yhtään se, että oltiin niiden omistajien kanssa laskettu aikataulu vähän pieleen ja oltiin tosi ajoissa paikalla. Máneyn sekoillessa ne omistajat oli vähän sitä mieltä, että pitäisiköhän vaan vetää se pois kisoista, että ei tästä taida tulla mitään. Mutta koska mulla on soft spot sekoileville tammoille ja joku tossa sähläyksessä toi mun mieleen Roosan, niin sanoin että haluan yrittää joka tapauksessa. Ei mua onneksi kielletty, vaikka sain aika epäileviä katseita :D
No, Máneyn energiatasot alkoi olla sitä luokkaa, että kun meidän kisavuoroon oli siinä vielä aika paljon aikaa, niin päätettiin, että olisi varmaan paras käydä irtojuoksuttaan siltä vähän energiaa pois maneesin vieressä olevalla kentällä. Tässä huomaa kyllä taas suomalaisen ja islantilaisen hevoskulttuurin eron, Suomessa ei varmaan tulisi kysymykseenkään, että kisojen ollessa käynnissä samalla tontilla, saati sitten kilpailun välittömässä läheisyydessä saisi irtojuoksuttaa ketään.
Energian purkaminen pukkilaukalla vähän onneksi auttoi. Muuten verkkasin lähinnä tekemällä töitä käynnissä, koska halusin, että se jaksaa vielä radallakin kantaa itsensä, ja se on sille töltissä tosi raskasta.
Toi kisa toimi niin, että radalle pääsi aina kolme ratsukkoa kerrallaan, ja kaikki kiersi ovaalinmuotoista rataa samaan suuntaan yhtä aikaa. Kuuluttaja sitten aina kertoi, mitä on tarkoitus tehdä, eli milloin vaihdetaan hitaasta töltistä nopeeseen tölttiin, vaihdetaan suuntaa jne. Tässä oli vaan se ongelma, että kuulutukset oli islanniksi, eli mulla ei ollut ihan täyttä varmuutta, mitä mun kuuluu milloinkin tehdä :D onneksi radalla tosiaan oli kaksi muutakin, joten niitä sitten sivusilmällä vähän kyttäilin ja koitin tehdä samoja asioita. Töltin tempovariaatiot olisi varmaan olleet meillä vielä paremmat, jos olisin ollut ihan varma, että esitän oikeaa tempoa, nyt ne jäi molemmat ehkä vähän sellaiselle medium-asteelle :D Máney kuitenkin yllätti positiivisesti ja keskittyi radalle päästyään ihan suhtkoht hyvin!
Muutaman minuutin suorituksen jälkeen siirryttiin ulos radalta ja jäätiin odottamaan, ketkä pääsevät finaaliin. Kaikkien ryhmien ratsastettua kuulutettiin 5 finaaliin päässyttä, ja olin aika yllättynyt, kun me oltiin siinä joukossa! Sitten vain uudestaan radalle ja sama homma, mutta tällä kertaa kolmen sijaan radalla oli 5 ratsukkoa.
Finaalissa Máney alkoi tuntua jo vähän väsyneeltä, koska sillä ei ole varmaan kertaakaan vielä tällä harjoituskaudella töltätty noin paljon kerrallaan. Varsinkin nopeampi töltti ei enää pysynyt ihan yhtä puhtaana, vaan Máney koitti vähän rikkoa sitä laukalle. Lopulta tuloksena oli neljäs sija, mistä olin tosi tyytyväinen!
En ole vielä nähnyt videota meidän radoista, mutta tiedän että sinne jäi kyllä paljon parannettavaa, sekä mun omaan tölttiasentoon ja ratsastukseen että varsinkin Máneyn tölttiin. Takapää olisi saanut olla paremmin mukana, hevonen olisi saanut olla ryhdikkäämpi jne jne. Mutta nämä oli kuitenkin tosiaan vasta mun elämän ekat askellajikisat ja Máneyn elämän tokat kisat, joten koitan vähän hellittää omaa kriittisyyttäni ja vaan todeta, näihin lähtökohtiin nelossija oli tosi jees.
Ja koko ajan kun oppii lisää, saa treenaamiseen uusia juttuja, mihin kiinnittää huomiota. :)
Täällä ei palkintojenjaossa muuten saa ruusukkeita vaan mitalit! Kulttuurishokkeja, kulttuurishokkeja :D taisi olla myös mun ensimmäinen kunniakierros sitten vuoden tyyliin 2014, oi miten vuodet vierii!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti