Riiviöitä kerrakseen

Heippahei!

Miten siellä lukijoilla (ah vieläkin jaksan uskoa että joku tätä joskus vilkaisee) on kesä mennyt? Täällä ei ainakaan kesäsäästä ole voinut puhua, ja muutenkin on mennyt vähän, miten sen sanoisi, vaihtelevasti.

Kesäkuussa (päivää en tosiaankaan enää muista, mutta vähän viime postauksen jälkeen) oltiin Roosan kanssa käymässä klinikalla. Se olikin aika maratonreissu, viisi tuntia siellä vierähti. Juoksutettiin, ratsastettiin, taivutettiin, kuvattiin, kiropraktikoitiin, piikitettiin, ihan kaikki mahdolliset. No, eipä sieltä mitään suunnattoman maatamullistavaa löytynyt. Röntgenkuvat (takajaloista ja kaularangasta) olivat onneksi puhtaat. Kiropraktikko oli sitä mieltä, että Roosa oli ehkä vähän parempi kuin viimeksi, mutta edelleen varsinkin takaa lantiosta, sekä kaulan alueelta tosi jäykkä. Ne saattais olla yksi syy siihen, miksi se on ollut niin epämääräinen.
Toinen, mitä klinikalla erityisesti katsottiin, oli oikea takanen. Tähän asti Roosan ongelmat on aina olleet etusissa, joten tuli vähän puskista, että nyt se astuikin huonoiten oikealla takasella, tarkemmin takavuohisella. Röntgenissä siinä näkyi irtopala, mikä siinä on ollut jo ainakin siitä asti kun se tuli meille, ja pitää nyt seurailla, onko se alkanut vaivaamaan vai onko ongelmat taas jossakin muualla. Mun on vaan hirveän vaikea uskoa, että se irtopala olis alkanut vaivaamaan nyt, kun Roosalla ei ole koko vuonna ratsastettu täysipainoisesti. Ja toisaalta taas se irtopalaleikkaus on suhteellisen kallis jos se onkin turhaan. No, jää nähtäväksi.
Loppujen lopuksi myös se ainainen oikea etunen reagoi taivutukseen, kuten myös vähän molemmat kintereet, joten molemmat oikean puolen vuohiset piikitettiin, samoin kuin myös molemmat kintereet. Tällä kertaa mentiin nyt vähän tällaisella varman päälle-taktiikalla, kun koitetaan rajata pois ylimääräiset ongelmat ja löytää se, mikä tän kaiken varsinaisesti aiheuttaa.

Klinikan jälkeen käveltiin vähän aikaa, ja reilun viikon päästä siitä Roosa pääsi laitumelle. Niillä oli samasta tallista neljän hepan poppoo, kaksi tammaa ja kaksi ruunaa. Oli kauheen kivaa katsoa, kun Roosa oli siellä niiden kanssa ihan superonnellinen. Se näkyi käytöksessä muutenkin, Roosasta tuli jotenkin semmonen rennompi ja letkeempi. Okei, ehkä myös vähän löysempi. Ja lihavampi.

Anyway, siinä vaiheessa kun päästiin ottaan vähän ravia, R oli ihan jees. Ei mun mielestä liikkunut alkuun ihan täysin puhtaasti oikeaan kierrokseen, mutta kun ratsasti vahvoilla ulkoavuilla, niin liike korjaantui.

Mutta tan tan taa, kuinka ollakaan, meni muutama päivä, joina alkoi näyttää hyvältä, kunnes eräänä maanantaina reilu viikko sitten, tarkalleen ottaen 6.7., hain Roosan laitumelta ja katsoin, että näyttääpä toi vasen takanen jotenkin hassulta. Ja siinähän sitten oli sellainen sormenpäänkokoinen haava about keskellä takasäärtä, siellä takana. Haava itsessään ei näyttänyt kauhean pahalta, mutta se oli suoraan siinä jänteen kohdalla ja ihan reilusti turvonnut kaarelle siitä ympäriltä. Olin ihan satavarma, että nyt meni jänne. Enkä ollut edes ainoa, kaikki jotka sitä kävi kurkkaamassa oli sitä mieltä.
Siinäpä sitä sitten kylmättiin ja putsattiin ja laitettiin tukipinteli ympärille, ja näiden jälkeen se ei enää edes kunnolla astunut sille jalalle. No, ei sitä oikein voinut klinikallekaan vielä viedä, koska sitä piti ensin seurailla pari päivää, mihin kehittyy. Ja ei noi jännevammat kai edes näy kunnolla niin nopeasti, sen turvotuksen pitää ensin laskea.
Seuraavana aamuna se oli edelleen samannäköinen ja aloin olla aika epätoivoinen. Olihan se se viimeinen terve jalka.. Nyt seuraavana päivänä se kuitenkin astui sille, joten jotain edistystä siinäkin.
Illalla tulin uudestaan kylmäämään sen, ja puff, koko sääri oli pamahtanut ihan tukiksi. Impparihan se siinä. Eipä muuta kuin kylmäystä, taluttelua ja betadinehaude.
Näin jatkettiin kolme päivää, aamuin illoin, ja se turvotus alkoi laskea. Kokeilin maasta käsin ravia, ja ylläri, se meni ihan puhtaasti. Maasta käsin sitten hölkkäiltiinkin useampaan kertaan tallitietä pitkin, tuplahyöty kun poni liikkuu ja Isa lenkkeilee :D Pikku hiljaa se jalka alkoi muuttua normaalin näköiseksi ja olla ihan viileä.

tätä mieltä me oltiin siitä että äiti otti kuvia

Tällä hetkellä siinä on edelleen se haava, mutta turvotus on laskenut tosi paljon. Enää siitä haavan ympäriltä se on vähän turvoksissa. Pitää nyt vielä vähän seurailla, miten se lähtee paraneen, että pitääkö sitä vielä käyttää klinikalla. Varmaan tsekataan viimeistään silloin, kun meillä on kontrolli noiden muiden vammojen suhteen (eli aika pian). Nyt olen kuitenkin parina päivänä koittanut mennä selästä ja ottanut pikkuisen raviakin, ja täytyy sanoa, että Roosa on ollut parempi kuin pitkään aikaan. Tai ainakin parempi kuin sen viime klinikan jälkeen. Mutta katsoo nyt, kauanko tätä jatkuu, toivotaan parasta!
Niin, ja me ollaan nyt muutaman kerran koitettu, suostuisko Roosa käymään edes kastelemassa jalkansa tuolla Vahannan lammen rannassa, mutta eipä hirveän suuria tuloksia ole tullut. On se nyt yleensä käyttänyt yhden jalan vedessä, mutta siinä se :D eipä sillä, en mä tuolta hirveän mielelläni uittaisikaan, koska se on aika äkkisyvää ja se pohja on siihen ajettua soraa eikä hirveän hyvin pidä jalkojen alla. Mutta ihan hauskaa on ollut yrittää!

Sitten näihin muihin riiviöihin. Mulla on viime aikoina ollut paljon ratsastettavaa, kun olen sijaisratsastanut yhtä ponia, Jeniä, ja sen lisäksi ratsastanut yhtä ratsastuskouluponia, Riiveä. Eli parhaimmillaan on ollut kolme ratsastettavaa päivässä, mikä on ollut kyllä ihan huippukivaa! Nää ponit on molemmat tosi hauskoja tapauksia, vaikka molemmat ihan erityyppisiä kuin Roosa.
Jeni on tosi symppis ja aivan mielettömän söpö kimo, vähän sellainen opetusmestarityyppinen poni, jolla on ihan hauska mennä. Vaikka kyllä sen kanssa ihan kunnolla töitä saa tehdä, sen verran poni se on, ettei mitään saa ilmaiseksi. Paitsi hypätessä, oon sillä kerran hypännyt ja oli kyllä tosi hassua, että varsinkin kun mentiin ihan pikkuesteitä, sillä sai tulla about minkälaiseen paikkaan vaan ja silti se pomppasi innolla yli. No joo, mun Jeniratsastelut kestää vielä reilun viikon. (Alapuoella kuvassa siis Jeni)

Riive taas on sähläri isolla s-kirjaimella. Se on ilmeisesti 5-6-vuotias, ja ihan mielettömän hyväntuulinen tapaus. Ja ihan mielettömän söpö. Sen kanssa ei kyllä koskaan ole tylsää hetkeä, toi poni kun nappaa suuhunsa ihan kaiken mitä naaman edestä löytää. Suitset, riimut, harjat, ohjat, harjapakit, hupparit, raipat, ihan mitä vaan. Riive, tai Riiviö kuten mä sitä kutsun, ei ihan hirveästi osaa mitään, mutta tarkoitus olisi että se oppisi. Mä alan mennä sillä todennäköisesti nyt neljä kertaa viikossa, ja katsotaan miten tämä lähtee tästä etenemään. Tosin Riive on nyt toistaiseksi kevyellä liikutuksella ja kortisonikuurilla yskän takia, mutta toivottavasti se menee sillä ohi ja päästään pikkuriiviön kanssa kunnolla töihin! Jos Riiven kanssa yhteistyö jatkuu, siitä ehkä myöhemmissä postauksissa lisää.

Tässäpä kaikki tältä kertaa, huomisesta alkaen olen puolitoista viikkoa töissä, joten sinä aikana tuskin ainakaan tulee mitään uutta (eipä sillä että se olis pitkä aika verrattuna näihin muihin taukoihin). Mutta jatkosta näkee taas jatkossa, me otetaan sellaisella päivä kerrallaan-tyylillä ja katsotaan mitä tapahtuu!