Mä tiedän, etten ole koko pitkän talven aikana kirjoittanut postauksen postausta, ja en oikeastaan usko että täällä on enää yhtään lukijoitakaan. Juttu on vaan siinä, ettei ole ollut oikein mitään mistä kertoa. Ja toisaalta, mitä pidemmälle olen lykännyt kirjoittamista, sen vaikeampaa on ollut aloittaa. Tuntuu, että pitäisi selittää ihan kaikki monen kuukauden ajalta, jotta lukijat pysyisivät edes vähän kärryillä. Ja ei mulla ole ollut kiinnostusta käydä tätä kaikkea taas kerran läpi. Mutta nyt ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja palauttaa teidät (jos siellä vielä joku eksynyt sielu on) jossain määrin kärryille siitä missä mennään.
Oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Roosa on edelleen ihan yhtä huono ja epämääräinen kun silloin syksyllä. Me ollaan kokeiltu kaikkea mahdollista, kraniosakraalia, kiropraktikkoa, koitettu satulalla ja ilman, koitettu työskennellä maasta, koitettu antaa sille lomaa. Ja silti, vaikka se on aina välillä ollut pätkittäin parempi ja olen ehtinyt toivoa parasta, aina on joutunut pettymään. Ei se ole varmaan kertaakaan liikkunut yli viikkoa putkeen puhtaasti. Mä en suunnilleen uskalla enää edes yrittää ravata silloin kun joku muu on paikalla, koska näytän eläinrääkkääjältä. Ei sillä, että ravaisin sillä muutenkaan jos se ontuu. Vaikka se on välillä vertynyt siitä, tuntuu niin väärältä laittaa sitä juoksemaan kun ei se halua.
Ja sitten taas, vaikka se on liikkunut kentällä aivan kamalasti, maastossa sen liike on aivan priimaa suurimmaksi osaksi. Mä en ymmärrä, mikä siinä on. Onko se vaan niin täynnä adrenaliinia, ettei se huomaa kipua? Vai onko sen ongelmat kentällä oikeasti peräisin vain siitä, että se muistaa että kentällä sattuu? Vai mitä ihmettä? Mä en tiedä kuinka monta kertaa olen hakannut päätäni seinään, kun olen koittanut saada jotain selkoa tähän Roosakuvioon.
Kiropraktikkoa me ollaan kokeiltu nyt viimeisimpänä. Sekin piti tosin Roosalla tehdä vahvasti rauhoitettuna, sillä Roosa ei ollut ihan samaa mieltä siitä että vieras ihminen saisi tulla koskemaan häneen yhtään mitenkään. Roosalta löytyi siinä tosi paljon jäykkyyttä varsinkin ihan takapäästä ja kaulasta. Oikeastaan kaularangan oikea puoli oli kallonpohjasta säkään aivan jumissa. Ja myös kallonpohjan alue molemmilta puolilta, mikä on voinut aiheuttaa ponille ihan päänsärkyäkin. No, anyway, niitä saatiin hoidettua, ja vähän aikaa Roosa sen jälkeen olikin tosi hyvä. Niin kauan kun me mentiin ilman satulaa. Satula selässä se poni oli alkuun ihan hyvä, ja sen jälkeen alkoi taas liikkua ihan epämääräisesti. Ja vaikka me lopetettiin satulan käyttö siihen, ei se ole palautunut takaisin niin hyväksi kuin mitä se oli sen hoidon jälkeen.
Ylipäätäänkin musta tuntuu, että lavoissa tai muuten etuosassa sillä on ainakin jotain ongelmaa. Se painaa nykyään etuosaa ihan älyttömästi vasemmalle eikä haluaisi päästää oikeaa lapaa oikealle, mistä tulevat varmaan osittain ne ratsastuksen ongelmatkin. Se liikkuu aina paremmin silloin kun sen saa suoristettua ja myötäämään lavoistaan, mutta työstövaiheessa se on huonompi kuin miten se muuten olisi. Mä en tiedä, onko vika sen lavoissa vai kaulan alueella vai yrittääkö se välttää astumasta kunnolla sillä oikealla etujalalla (mikä on niistä sen etujaloista se enemmän vammainen).
No, tiistaina klinikka kutsuu taas. Hiphei, pitkästä aikaa. Tällä kertaa sitä katsovat eläinlääkäri ja se kiropraktikko yhdessä, jos ne yhdessä löytäisivät jonkin syyn tälle sen kummallisuudelle. Mä toivon että se tuottaisi tulosta. Ihan oikeasti toivon koko sydämestäni. Tää on vain ollut niin tuskaista, kun ei voi ikinä luottaa siihen että pääsisi ratsastamaan. Mä en oikeasti tiedä, koska mä olen viimeksi ratsastanut Roosalla oikeasti kunnolla ja "huolettomasti". Ehkä viime syksynä. Hypännyt olen Roosan kanssa varmaan viime syyskuussa. Siitä on kohta vuosi. En mä tiedä päästäänkö me enää koskaan hyppäämään.
Ei kuitenkaan pahaa ettei jotain hyvääkin. Mä olen pitkästä aikaa päässyt ratsastamaan, kun olen käynyt kerran viikossa Vahannan omistajan Annun valkuissa yhdellä ratsastuskoulun ponilla, Corinalla. Tai en mä tiedä onko se virallisesti poni vai hevonen. Mutta kuitenkin, se on ollut aivan ihanaa. Corina on mielettömän kiva poni, ja se olisi varmaan ihan super jos sitä päivittäin ratsastaisi kunnolla. Sillä riittää hyppyä ja se on jotenkin niiin mun tyyppinen poni. Kai siinä on ehkä jotain samaa kuin Roosassa.
Tosin ei Corinan kanssa ollut rakkautta ensi silmäyksellä, ei tosiaankaan. Ensimmäisen kerran jälkeen en tykännyt siitä yhtään, olin sitä mieltä, että se on ihan liian vahva mulle. Onneksi se kuitenkin laitettiin mulle vielä uudestaan, toisella kerralla se alkoi olla ihan okei ja totesin että ei se ehkä ollut niin kamala. Ja kolmannella kerralla kaikki tuntui loksahtavan kohdilleen ja rakastuin. Jos mulla olisi enemmän ponivuosia ja mahdollisuus toiseen poniin niin toi olisi se poni jonka mä itselleni haluaisin.
Mitähän muuta mun infopläjäykseeni kuului? Ainakin no, Roosa on menossa laitumelle tänäkin kesänä ja
Tämä kuva on täällä blogissa ollut varmaan joskus aiemminkin, mutta mun teki mieli laittaa se nyt tänne perään, kun ei muitakaan ole. Toi on siis viime kesältä, Pohtikselta aluekisoista kun sijoituttiin kakkosiksi. Tulevaisuus näyttää jäikö toi meidän viimeiseksi yhteiseksi sijoitukseksi.
Ehkä mä olen tiistain jälkeen viisaampi. Ehkä mä tulen kertomaan siitä tänne. Ehkä en. Mä olen jo oppinut olemaan lupaamatta yhtään mitään. Mä en muutenkaan tiedä, mitä mä tämän blogin kanssa teen, koska pyörittelen Roosa-asioita päässäni ihan tarpeeksi jo muuten. Niiden kirjaaminen ylös saa ne tuntumaan vielä lohduttomammilta. Mutta ehkä mä yritän vielä jatkaa, kun tänne asti on tarvottu. Ehkä koittaa vielä aika jolloin sekä bloggaaminen että Roosailu on jotain muuta kuin harmaan kiven läpi tarpomista.
Mutta jos en saa aikaiseksi mitään spesiaalia, ilmoitus tähän yhteyteen, että mun ja Roosan vuosipäivä on 18.6. Neljä vuotta täynnä ihan kohta (joista valehtelematta kaksi saikkuillen). Kyllä sen huomaa että Roosan kanssa on jo pitkä taival takana. Mä tunnen sen ihan eri lailla kuin minkään muun hevosen ikinä. Se on vaan.. en mä pysty kuvaileen kuinka tärkeä se on mulle.
No joo, hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti