Roosa oli alusta lähtien epäluonteenomaisen hankalalla ja jotenkin hermostuneella tuulella, jo ennen kuin ehdittiin edes kotitallilta lähteä (todisteena tästä mulla kengänjälki pohkeessa, tais olla ensimmäinen kerta kun toi poni osuu muhun takajalalla). Se mieliala näkyi klinikallakin.
Voi tsiisus. Rauhoituksesta ei meinannut tulla ensin yhtään mitään, kun poni vaan hyppi pystyyn eikä antanut laittaa piikkiä. Lopulta se piti vaihtaa toiseen karsinaan, että se saatiin painettua seinää vasten ja vedettyä liina kaltereiden läpi niin, että avustaja roikkui liinassa eläinlääkärin laittaessa piikkiä karsinassa. Lopulta se onnistui onneksi. Mä en ymmärrä, mistä se nyt noin yllättäen veti näinkin vahvan reaktion tohon rauhoitukseen. Onhan se aina ollut vähän piikkikammoinen, mutta yleensä suhteellisen helposti on kuitenkin onnistunut.
No, loppujen lopuksi päästiin sitten toimenpidehuoneeseen asti ja pikku tunnustelun jälkeen mentiin pihalle tekemään ne tavalliset juoksutukset. Ensin käveltiin ja ravattiin suorat pätkät, ja ihan puhtaasti meni. Sitten juoksutettiin ympyrällä ravissa molemmat suunnat, lähes puhtaasti nekin. Mä en kestä, tolta ponilta ei saa ikinä mitään reaktiota ilman ratsastajaa ja tossahan se näytti ihan hyvältä ja rennolta taas. Onneksi eläinlääkäri kuitenkin jo tunsi ponin ja tiesi, etteivät noi kerro ihan koko totuutta sen liikkeestä. Taivutuksissa (onneksi? en mä tiedä voiko tähän sanoo onneksi) tuli ihan selvä reaktio, kuten aina ennenkin. Aristi edelleen selkeästi oej:n taivutusta, ja koitti hyppiä pystyyn. Ontuma myös taivutuksen jälkeen oli suht selkeä, joku 1,5/5. Vej oli ihan puhdas.
No, piikiteltiin nivel taas, mutta sen lisäksi pitäis saada lavat, varsinkin oikea hierottua auki. Voi olla että nekin vaikuttaa siihen puhtauteen, varsinkin kun ilman ratsastajaa liike oli aika priimakamaa. No, joko hieroja tai vesikävely kutsuu. Nyt kuitenkin kaksi viikkoa kävelyä, joiden aikana pitäisi koittaa saada ratsastettua lapoja vähän auki ja venytellä ja vähän itsekin koittaa hieroa. Sen jälkeen jos liikkuu liinassa puhtaasti, saa viikon verran ottaa laukannostoja, ja sen jälkeen aloittaa ravailun. Katsellaan, katsellaan.
![]() |
känniponi ei meinannut pysyä tolpillaan ilman seinää :'D |
![]() |
todistusaineistoa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti