sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Luovuus 0% mutta ehkä siitä selvitään

Kuten otsikostakin voi päätellä, mun luovuus on tällä hetkellä aika tasan nolla, joten teksti ja otsikko on varmaan sen mukasia. Mun piti pari päivää sitten jo postata mutta tuijotin kymmenisen minuuttia koneen ruutua ilman että keksin ees otsikkoo, niin oli aika tuhoon tuomittu idea saada aikaan jotain järkevää.. :p

Tällä viikolla on ollu vähän vaihtelevaa, maanantaina koulutunnilla Roosa oli ihan super, varmaan suunnilleen paras mitä on mulla koskaan ollu. Kuunteli pienimmätkin avut ja siis tosiaan kuunteli alkulaukoista lähtien koko tunnin loppuun ihan superisti (iso saavutus ottaen huomioon sen että kyseessä on Roosa). Tällä fiiliksellä voidaan elää loppuvuosi :D
Tiistaina mentiin puomeja ja meni ihan jees.
Keskiviikkona mun piti pitää höntsypäivä mut sit mulle tuli se maanantainen fiilis mieleen ja kun Roosakin vielä vähän kyttäili, niin päädyinkin sitten työstään samalla idealla kun alkuviikon tunneilla. Meni ihan hyvin vaikka tällä kertaa ei ollukkaan kukaan valmentamassa. + Tajusin just että oon ehkä oppinu pitään ohjat tuntumalla !!
Torstai ja perjantai menikin sitten vähän niin ja näin, tostainna se moti työskentelyyn ei ollu ihan huipussaan ni vähän vaa ravailin ja laukkailin, ja liikutin ponia. Perjantaina taas oli ainaki semmoset -20 astetta ni en siinä sitten ku kävelly jonku vartin verran. Huimaa laaturatsastusta. Kuva nyt on aika surkee mutta vähän näkyy tää meijän 1000 kerroksen vaatetus.
Lauantaina oli tarkotus ratsastaa poni hyväks aluevalkkuja varten. En nyt tiiä miten "hyväks" se tuli, mut sainpahan energiaa pois. Tosiaan laukattiin varmaan ainakin puoli tuntia eikä ponski ollu ees mitenkää väsyny vaan sai aina vaan uusia separeita.. :D

Tänään oli aluevalkku, tällä kertaa onneks ihan kuitenkin Niihamassa. Oli sen verran kylmä, ettei lähetty mitään isompaa rataa hyppään, vaan tehtiin enemmän kontrollitehtäviä. Tultiin aluks laukassa paria kavalettia, joiden väliin piti tehä voltti, ja sen jälkeen niitä niin, että väliin piti tulla joko 4 tai 3 askelta. Neljä oli tosi lyhyt ja kolme oli sit normaalimpi. Roosa teki nää tehtävät tosi hyvin.
Aattelin ensin etten tee tästä piirrosta mut en jaksa selittää niin paljoo joten tein nyt kumminkin.
Eli ensin tultiin noilta kavaleteilta sininen okseri ja pysty ja takasin kavaletit. Ja sama toisin päin.
Sitten tehtiin samalla idealla kavaletit toiseen suuntaan, vihree sarja, punanen linja ja kavaletit, ja sekin toisinpäin.
Sen jälkeen nostettiin johonki oisko ollu 90(?)cm:ään ja tehtiin kavaletit, sininen pysty ja okseri, kiertäen kavalettien takaa punanen linja ja sarja, taas kiertäen kavalettien takaa sininen okseri ja pysty, kavalettien takaa sarja ja punanen linja ja kavaletit. Meni ihan jees.
Roosa oli koko valkun aika sählä ja menossa, oisko vielä energianjäänteitä.. Sanna kritisoi mun kättä, lähen aika helposti nykiin pidätteitä laukka-askelten tahtiin. Mun pitäis joko jäädä hetkeks päättäväisemmin tasasesti pitään tai sit pitää käsi rentona, ei tommosta nykimistä. Samoin mun pitäis ottaa poni paremmin kiinni ja töihin heti tehtävän jälkeen, niin pääsisin rennosti seuraavaan tehtävään. Askeleetkin onnistuis tasasella laukalla paremmin. Tosin Sanna myös sano, että Roosasta on tullu hirveen paljon rehdimpi, se ei enää jätä yhtään saman lailla pulaan, vaan vaikka valuis vähän lähelle. Jotain edistystä siis :D

Kattellaan jos saisin tässä taas jossain vaiheessa viihdytettyä teitä lukijoita (ja löytäisin sen luovuuden..) :)
Ja hei mitä mieltä te ootte, tykkäättekö enemmän semmosista postauksista, missä selitän vähän koko viikon (tai pidemmänki ajan) tapahtumia vai haluisitteko ennemmin, että paneudun vaikka johonkin tiettyyn ratsituntiin ja selostan tarkasti Roosaa ja miten meni, mitä opin yms? :) Tai jotain ihan muuta? Auttakaa toki ;)




2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) Musta ainakin on kiva, kun postaukset on vaihtelevia, esim. välillä suurpiirteisemmin vaikka viikon tapahtumat, joskus tarkemmin vaikka vaan yhestä treenistä ja joskus sit vaikka jotain erikoispostauksia tms :D

    ps. ota muuten tää sanavahvistusjuttu pois nii on kivempi kommata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva ku tykkäsit! (: joo pitää kattoo saisinko joskus jotain erikoisempaa aikaseks :D

      Poista