Täytyy sanoo, että on ollut huikeen opettavaiset kolme vuotta. Paljon on ollut hyviä hetkiä, mutta paljon myös vaikeita aikoja. Oon oppinut hirveesti Roosasta, selässä pysymisestä, vammoista, ratsastuksesta, ylipäätään kaikesta. Päivääkään en vaihtais pois, jos huonoja päiviä ei olis, hyviä ei osais arvostaa.
Kolme vuotta sitten Roosa talutettiin hevosautosta Niihaman pihaan. Siitä se lähti.
Pari päivää myöhemmin kiipesin ekaa kertaa selkään. Taisin sanoa, että kivoin poni jolla oon koskaan ratsastanut. Eikä ole mielipide vieläkään muuttunut, vaikka molemmat meistä on hirveen erilaisia kun sillon ekalla viikolla.
![]() |
hih, ihan eka päivä :3 |
Kolmessa vuodessa Roosasta on tullut mulle ihan älyttömän tärkee. Veikkaisin, että se kuinka se Niihamassa vieroksui kaikkia vieraita, syvensi meidän keskinäistä luottamusta. Kuulostaa varmaan kliseiseltä. Luotan Roosaan ihan hullun paljon. Varsinkin jos miettii kuinka vähän siihen kannattais luottaa. Vaikka nyt esimerkkinä se Bellaratsastelu, ei mulla koskaan sen kanssa ollut sellasta fiilistä, että voin luottaa siihen täysin. Roosan kanssa se fiilis on melkein koko ajan.
Riemua siitä, kun ollaan sijoituttu kisoissa. Riemua siitä, kun ollaan voitettu itsemme. Riemua siitä, kun ollaan pelleilty yhdessä. Riemua luottamuksesta.
![]() |
ratsastusta ekana kesänä.. |
![]() |
...ja nykyään, huomaako eroa? |
Naurua, itkua, ärtymystä, onnea, kiintymystä, pettymystä, toivoa, tappelua, onnistumista. Toisin sanoen huikeat, värikkäät, sanoinkuvaamattomat kolme vuotta takana ja toivottavasti vielä huikeampaa aikaa edessä.
Kiitos Roosa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti