Mulla on ollut ihan hirveesti nyt kaikkee, ja pidinkin puolivahingossa ihan kunnon joululoman bloggauksestakin. Tai kirjoitin mä postauksen joulun välipäivinä, mutta se jäi jostain syystä julkaisematta.
Tänä vuonna ette nyt saaneet vuosisummausta, mua ei huvittanut tehdä :D Kuitenkin uudenvuodentoivotukset ilotulituskuvan muodossa, eli vuotta 2014 nyt sitten vaan kaikille!
Ehkä mä nyt summailen mun tän hetken tilannetta.
Roosa on toipumaan päin, ja tulevalla viikolla sais pikkuhiljaa alkaa hyppään. Muutenkin viimeisen viikon aikana Roosa on toiminut tosi hyvin. Tai no, vähän päivästä riippuen, mutta pääosin poni on ollut rento ja liikkunut hyvin.
Viime viikolla oli satulansovitus. Se oli siis ilmainen sovitus kolmen kuukauden päästä satulan ostosta, tosin meillä se kolme kuukautta vähän venyi kun oli kaiken maailman saikkuilua. Satula oli edelleen hyvä (onneksi!), ja muutenkin sovittaja sanoi, että ponin selkä näyttää paremmalta.
Ja sitten siihen toiseen asiaan, mikä on vienyt mun aikaa. Oon nyt tässä pari viikkoa ratsastanut mun valmentajan tytön ponilla Jingelbel van de Delthoevella eli Bellalla muutaman kerran viikossa. Tsekkaa Miran blogi ja tietoa Bellasta [TÄSTÄ].
Tänään oltiin Niihamassa Drive-in:eissä, hyppäsin Bellalla 90 ja 100 cm. Puhtaasti meni molemmat, mistä oon ihan äärettömän tyytyväinen, koska ennen kisaa oltiin hypätty kaks kertaa :D
Täytyy sanoo, että toi poni on hypätessä ihan huippu! Kaikki tuntui radalla ihan älyttömän helpolta. Ihan mahtavaa, kun pystyi luottamaan siihen, että poni hyppää kun sen tuo esteelle oikein ja pitää jalat kiinni.
Jatkossa nyt siis ratsastelen kahta ponia, ja todennäköisesti täälläkin ehkä molemmista kertoilen. Bella on kuitenkin koko ajan myynnissä, eli jos se myydään niin sitten sen ratsastus loppuu siihen :D
Mulla ei varmaan ylimääräistä aikaa bloggailuun turhan paljoa tule olemaan koulun ja poneilun ohessa, mutta kirjottelen sitten taas kun ehdin! :)
Tehääm isa yhessä blogi ni saadaan kuule semmonen srkasorto aikaa xD<3 ja saadaan kerrottuu kisoist ku kuitenki kuljet kyydin ;D
VastaaPoistaHaha, ehkei kuitenkaan :D mulla ei ainakaa riitä aika eikä moti enää yhteenkään ylimääräseen blogiin :D
Poista