sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Heppakuiskailua

Tosiaan tänään (ja eilen myös) Niihamassa oli käymässä semmonen Vladimir, joka oli tavallaan hevoskuiskaaja. Se oli englanninkielinen, ja se oli ollu jo kerran aikasemmin ratkasemassa Costin ja Karleten lastausongelmia, ja nyt aateltiin, että Roosa vois mennä kans, kun käsittelyssä on ollut vähän ongelmaa. Ja ne ongelmat on ollu nimenomaan sillon, kun joku vieras (tai no ei sen kauheen vieras tarvi olla) lähestyy, eikä mulla tai äitillä tai muutamalla muulla tarkkaan valikoidulla henkilöllä oo sen kanssa mitään ongelmaa. Tai tallityöntekijöillä.
Ja ongelma on siis ollut se, että Roosa ei anna vieraiden ihmisten lähestyä, käsitellä, tai koskea. Se vain vinkasee ja hyppää taaksepäin, tai välillä kuopasee etujalalla eteenpäin, vähän kun potkastakseen.

Alko tosi hyvin, kun se oli semmoset puolitoista tuntia myöhässä, kun edellisillä hepoilla oli vissiin ollu vähän suuremman luokan ongelmaa. Sit kun se lopulta tuli, otettiin Roosa pesariin ja suojat jalkaan ja satula selkään. Vladimir laitto sille semmosen naruriimun ja pitkän, painavamman narun, ja pyysi mut sitten taluttaan sen maneesiin. Roosa käveli ihan kiltisti, ja maneesissa se sit otti Roosan multa ja alotti työskentelyn.

Ensin se laitto Roosan laukkaan sen ympärillä siinä narussa vähän molempiin suuntiin ja vaati, että se kuuntelee ja kääntyy just sillon kun sanotaan, eikä joskus kymmenen vuoden päästä. Pari kertaa Roosa yritti ottaa johtajuuden, mutta luovutti aika nopeesti. Sitten Vladimir pysäytti Roosan ja kosketteli sitä joka puolelle semmosella.. mikä se nyt on? no kuitenkin semmonen raipan päähän sidottu vappuhuiska? :D Roosa ei ees pahemmin vastustanu tai mitään, vaan oli ihan selkeesti luovuttanu johtajuuden ja anto koskee ja sit myös taputella ihan kaikkialle. 

Tää ei kuitenkaan ratkaissut varsinaista ongelmaa, koska Vladimir on kuitenkin ammattilainen ja tietää täsmälleen miten eri asioihin pitää reagoida. Siinä reunalla oli kattelemassa pari niihaman hevosenomistajaa, ja Vladimir pyysi sitten, että toinen niistä tulis kokeileen koskee. Siitä Roosa taas kuitenkin vinkas ja heilautti etujalkaa. Vladimir oli vähän sitä mieltä, että ois hyvä jos joku johon Roosan täytyy tottua, tulis seuraavalla kerralla mukaan, koska siitä ei oo mitään hyötyä, että mä tai äiti mennään kokeileen, kun meillä ei oo sitä ongelmaa, vaan joku jota se ei kunnolla tunne, ja joka ei myöskään pelkää sitä. Vladimirin mielestä Roosa lähinnä testaa aika paljon, ja jos ihminen perääntyy sillon, kun se tekee jotain, Roosa voittaa, ja sen jälkeen ei mikään ainakaan onnistu.

Tämmöstä tällä kertaa :)  + kommenttia mitä tykkäsitte? 

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! :) Ei ois tommonen varmaa Ellillekään pahitteeks, kaikki muu on sen kaa superhelppoo mut se on tarkka omasta karsinastaan ja on sitä mieltä että vierailla ei oo sinne asiaa :D Ois kiva tietää paremmin että mistä tommonenki johtuu, ku esim. mun antaa hoitaakin karsinassa hyvin jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) ja joo, varmaan melkei kaikilla on jotain mitä jonkun muun ois hyvä tulla kattoon tai ainakin antaan erilaista näkökulmaa asioihin :)

      Poista