sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Life is unfair

Onhan se kiva yöllä klo 23 löytää kirjotusmotivaatio ku aamulla pitäis herätä aikasin..

Välillä mä mietin, miten kiva olis tulla tallille ilman, että joka ikinen kerta saa miettiä liikkuuko poni tänään puhtaasti vai ei.

Edelleen, vaikka se jalka piikitettiin ja nyt pitäis saada pikkuhiljaa alkaa hyppään, Roosa on taas niin, että rasituksen (siis myös koulutuntien) jälkeen lähtee tosi jäykästi ja vähän epäpuhtaastikin liikkeelle. Tosin, vertyy kyllä ratsastuksen aikana, joten luulisi, että olisi jotain lihasperäistä. Vaikka mistä näistä koskaan tietää..

Perjantaina oli hieronta, ja R jopa käyttäytyi. Hieroja pääsi ihan uusiin lihaksiin koskeen, joten kaipa jotai edistystä sentään. Vaikkakin koko etuosa oli "kuin liian pienen sukelluspuvun sisällä", eli ihan jumissa ja silleen.
Hierojakin oli sitä mieltä siitä, että jos vertyy ratsastuksessa, ei varmaan ainakaan ole jänteissä tms. On kuulemma oikeastaan kaks vaihtoehtoa: joko se on lihaksissa, tai sitten nivelissä. Olin vähän että hei hienoa, juurihan Roosa nivelistä piikitettiin..

No, oon tässä nyt viikonlopun kävelly ja tänään vähän ravaillu ilman satulaa. Kattellaan sitten, miten ensi viikko lähtee liikkeelle. :)

Tänään tuli vaan niin semmonen life is so unfair -fiilis, kun olin Niihaman kisoissa talkoilemassa ja kattelin kun muut kisas ja pääsi hyppään.
Hyi mitä säälittävää ruikutusta multa.. :D

Juteltiin kyllä eilen tallilla yhen kaverin kanssa (jonka poni on myös saikulla..), miten paljon helpompaa olis jos ois ne 10 miljoonaa euroa rahaa ja 20 ponia joita vaihdella sitä mukaa kun ne hajoo. Mutta ei ole, pakko vaan koittaa puskee vaikeuksien läpi.

Olishan se kuviokellunta sinänsä ihan hyvä lajivaihtoehto, ei varmaan ainakaan tälläsiä ongelmia tulis vastaan.. :P

Asiasta toiseen.
Mä päätin nyt vielä yrittää tän blogin kanssa, kun kesäkin on tulossa :) Bloggaustahdista en osaa sanoa yhtään mitään, aika näyttää;)
En tiiä sitten yhtään, miten päin toi kuva tuli, kun tästä vaan kännykältä heitin nopeesti :D samoin tekstistä en ota mitään vastuuta, yöllä kännykällä kirjottaminen ei ehkä oo paras vaihtoehto.. :D
-Isa

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappuja ja motivaationpuutosta

Äh, bloggaaminen on jotenkin niin vaikeeta tällä hetkellä. Edellisestä postauksesta on se muutama viikko ja nytkään ei oikein innostaisi. Mä oon miettinyt ihan vakavissani, että pistäisin tän bloggailun tauolle, ainakin joksikin aikaa. Kun tuntuu tyhmältä kirjottaa postauksia 2 kertaa kuussa. Ehkä se on se syy, miksi lukijamääräkin on mitä on.. Ja mietin edelleen sitä rinnakkaisen blogin perustamista, mistä ehkä joskus puhuinkin? Tai sitten joko poistan tän blogin tai vaihdan sellaiseksi, että kerron ihan kaikesta elämästä. Katsotaan..

Roosapäivitystä tähän väliin. Se on nyt pidempään ollut hyppäämisen jälkeen huono, ep seuraavana päivänä, mutta kuitenkin mennyt ratsastaessa paremmaksi. Edellisviikonloppuna oltiin Niihaman Powercup-karsinnoissa (HeC ja 85 cm), ja kiellettiin ulos siitä 85 cm:stä. Silloin mietin että nyt kaikki ei oo ihan kunnossa.
Seuraavana päivänä Roosa olikin sitten ihan kunnolla epäpuhdas, suorastaan ontui. Menin pelkkää käyntiä ja pikkuisen ravia, ja pyysin äitiä varaamaan ajan klinikalle. Sen viikon sitten kävelin ja ravailin, pääosin ilman satulaa. Ja sunnuntaina tein maasta käsin, harjoittelin esittämistä suoralla.

Maanantaina, eli siis edellispäivänä oli siis klinikka. Jos laskin oikein, päivää vaille vuosi siitä, kun viime vuonna todettiin se jännevamma. Hui, pelottavaa..
Klinikalla, Teivossa, ehdittiin juuri saada Roosa karsinaan, kun jo piti mennä toimenpidehuoneeseen. Siellä sai ensimmäisen annoksen rauhoittavaa. Kun eläinlääkäri tuli, hän totesi, että se jänne ainakin näyttää ja tuntuu hyvältä, eikä edes ultrattu sitten, vaan mentiin tekemään taivutuskokeet. Ennen niitä annettiin vielä yksi rauhoituspiikki.

Ulkona ensin juoksutettiin ympyrällä. Roosa ei olisi millään halunnut siirtyä raviin, vaikka suunnilleen pompin ja huidoin ja vaikka mitä, ja eläinlääkärikin läpsäytteli käsiään. Ei toiminut, vaan piti hakea tallista juoksutusraippa. Olin vähän epäluuloinen, koska Roosa ei yleensä siedä juoksutusraippoja ollenkaan, vaan lähtee pukkilaukkaa. Nyt kuitenkin sai parikin kertaa näpäyttää raipalla takapuolelle, ennen kuin Roosa suvaitsi siirtyä erittäin laiskaan raviin.. Juoksutuksessa otti toiseen suuntaan toisella etujalalla vähän lyhyempää askelta, en nyt muista kummin päin se oli.

Juoksutuksen jälkeen oli taivutuskokeet. Juoksin ensin kerran suoralla uralla ponin kanssa edestakaisin, ennen taivutusta. Muuten sujui hyvin, mutta kun siirryttiin oikean jalan vuohisniveleen, arkoi selvästi ja koitti karata taivutuksesta. Sen taivutuksen jälkeen ontui sitä jalkaa todella selvästi. Lopuksi se jalka otettiin vielä uudelleen, tällä kertaa minä ja äiti pidettiin päästä kiinni ja avustaja oli vielä takaosassa työntämässä vastaan. Taivutuksen lopuksi Roosa nousi vielä pystyyn..

Oikean etujalan vuohisnivel piikitettiin (vielä yhden rauhoistuksen jälkeen), ja ohjeina oli kävellä 10 päivää. Sen jälkeen voi mennä koulua, ja 3-4 viikon päästä vähitellen esteitä. Vähemmällä päästiin kuin viime vuonna ;) Roosan hampaat raspattiin samalla.

Mutta joo, katselen nyt vähän, miten ehdin, ja teenkö mitään blogin suhteen. Aika näyttää :) Ja mukana on nyt (erittäin laadukkaita) kuvia, yhdeltä päivältä ilman satulaa menosta, ja sunnuntain esittämisharjoituksista :)

Hyvää vappua kaikille!

- Isa